Intohimosta ja kutsumuksesta

Edellisessä kirjoituksessani pohdittiin mm. sitä, miten voit selvittää oman kutsumuksesi tai intohimosi. Oli kysymyksiä ajattelun tueksi, kuten mitä tekisit, jos sinulla olisi rajaton määrä rahaa ja aikaa, tai mitä olet aina halunnut tehdä, mutta et ole uskaltanut yrittää. Aina välillä kuitenkin mietin turhautuneena, miten järjettömän etuoikeutettuja tämän tyyppiset pohdiskelut ovat, ja esimerkiksi toimisiko meidän yhteiskuntamme, jos kaikki tekisivät vain hauskoja, helppoja ja itselleen mieluisia töitä. Ajatusmalli siitä, että kaikki voisivat tehdä intohimoaan vastaavaa kutsumustyötä on helppo ampua alas talouden realiteeteilla ja todeta, että siinä tapauksessa kukaan ei tekisi ns. paskaduuneja. 

Kysyin eräältä koulusiivooja-sukulaiseltani, ottaisiko hän lopputilin, jos voittaisi lotossa. Hänen vastauksensa yllätti minut: ei ottaisi. Vaikka kyseessä on ammatti, jota ei varsinaisesti voi luokitella kivaksi tai korkeastatuksiseksi työpaikaksi, ymmärsin sukulaiseni viihtyvän työssään varsin hyvin. Hän kertoo usein tarinoita siitä, miten ratkoo oppilaiden nahisteluja koulun käytävillä ja osallistuu työpaikan virkistysreissuihin siinä missä opettajat ja rehtorikin. Ymmärrän rivien välistä, että hän kokee olevansa osa suurempaa kokonaisuutta, sekä työporukan, että oppilaiden keskuudessa. Tuon sosiaalisen ulottuvuuden lisäksi kenties myös oppilaiden tapakasvatus tuo merkityksellisyyttä hänen elämäänsä; hän toimii muiden ihmisten hyväksi ja saa myönteistä aikaan auttaessaan lapsia kiinnittämään huomiota hyviin tapoihin aivan arkisissa tilanteissa. 

Siinä missä siivoojan ammatti on toiselle yksi pahimmista karriääriskenaarioista, jollekin toiselle se voi olla kutsumusammatti. Samoin joku, joka tekee sinun työtäsi, voi pitää siitä aidosti ja saada irti jotain, mitä itse et siitä saa. Aivan tavallinenkin työ voi olla mielekästä, jos sillä on tekijälleen merkitystä, sisältöä ja järkeä. Kokemus siitä, että saa asioita aikaan (siivouksessa oman käden jälki näkyy konkreettisesti) motivoi työntekijää ja antaa tunteen omasta kyvykkyydestä. 

Kaiken lähtökohtana lienee, että tunnistaa omat intohimon ja innostuksen kohteensa, ja yrittää tehdä niitä enemmän niin työelämässä kuin siviilipuolellakin. Jos työ ei tällä hetkellä anna riittävästi virikkeitä ja sisältöä elämään, itsensä toteuttaminen on mahdollista myös sen ulkopuolella. Pienin askelin voit edistää omaa osaamistasi ja urapolkuasi kohti innostusta vastaavaa kutsumustasi. 

Oprah sen sanoo.