Elämän sivuvaikutuksia

Kaiken amerikkalaistyyppisen positiivisuushapatuksen ohessa ajattelin julkaista jutun elämän vastoinkäymisistä, sillä on väistämätöntä kokea niitäkin tunteita aika ajoin. Voi tulla kipua, kärsimystä, kuolemaa, sairauksia, riitoja, surua. Väsymystä, tylsyyttä, ahdistusta, pelkoja, menetyksiä, turhautumisia. Aihe kuitenkin on niin valtava, että en ehkä osaa kirjoittaa siitä ilman latteuksia tai kliseisiä itsestäänselvyyksiä. Osaan vain kertoa omista viime aikaisista negatiivisista kokemuksistani, jotka vaikuttavat tämänhetkiseen elooni ja olooni melkoisen merkittävästi. Nämä ovat fyysistä laatua, kas tässä: 

Häntä pystyyn
vastoinkäymisistä huolimatta! 

Raskauteni on aktivoinut vanhan kroonisen sairauteni, ja viimeiset kuukaudet olen kärsinyt sietämättömistä kipukohtauksista. Kipu on valtavaa, aaltomaista, hallitsematonta. Kohtaus kestää pahimmillaan puolisen vuorokautta, ja yleensä se pahenee iltaa ja yötä kohden. Sellaisen aikana en pysty tekemään mitään, eikä minulla ole voimia mihinkään. En tee muuta kuin makaan paikoillani ja toivon hartaasti, että minä ja sisälläni oleva sikiö selviäisimme jollain ihmeen kaupalla hengissä. Hikoilen, vaikerran, itken. Nukkumaan en pysty. Yleensä voin myös niin pahoin, että oksennan rankasti pahimpien kiputuntien ajan. Jos kykenen, saatan vaellella hetken asunnossamme, mutta melko pian joudun palaamaan takaisin sänkyyn, koska en yksinkertaisesti pysy tolpillani kivun takia. 

Kipukohtauksen aikana ajantaju katoaa, vähän kuin synnytyksessä. Saatan huomata, että viisi tuntia kului kuin omassa kuplassa, johon ulkomaailmalla ei ole pääsyä. Kivun luonnetta on vaikea verrata mihinkään muuhun vastaavaan, mutta synnytyskipu on itse asiassa vähän samankaltaista: aaltomaista, polttavaa, laajalla tuntuvaa. Jos yritän kuvailla kohtaustani jollekin, saatan sanoa yhtään liioittelematta, että se on kuin lääkkeetön synnytys norovirustaudissa. 

Kun kohtaus laukeaa, tunnen väsymyksestä ja voimattomuudesta huolimatta valtavaa huojennusta: olen edelleen elossa! Kohtauksen jälkeen kehon toipumisessa kestää päiviä, mutta en välitä, sillä olen niin kiitollinen ja helpottunut sen päättymisestä. 

Toistuviin kipukohtauksiin liittyy minulle itselleni pelkoa ja ahdistusta, koska niitä on mahdoton ennakoida, eikä koskaan voi tietää, milloin sellainen tulee. Näin arjen toimintojen sujuminen on melko rajoittunutta, eikä oikein mitään lukkoonlyötyjä suunnitelmia uskalla tehdä. Lisäksi useimmat kipulääkkeet eivät auta tämänkaltaiseen kipuun, ja kaikkein rankimmat lääkkeet eivät tietenkään sovi raskaana olevalle.

Näihin kipuihin, pelkotiloihin ja kurjaan kohtaloon (miksi juuri minä?) olisi niin kovin helppoa jäädä vellomaan vaikka ikiajoiksi, mutta tiedostan asenteen merkityksen onnellisuuden ja elämäntyytyväisyyden kannalta, ja yritän säilyttää positiiviset fiilikset kaikesta huolimatta. Joskus se on vaikeaa, useimmiten kuitenkin helppoa - elämässäni kun on niin moni muu asia mallillaan.

Koska rakastan motivaatiopuheita (thank god for TED talks!), liitän tähän sellaisen kaverilta, joka koki samanaikaisesti sekä yllättävän avioeron, että ystävänsä itsemurhan. Vastoinkäymisistä huolimatta hänen asenteensa on aivan uskomaton: hän hyväksyi menetyksensä ja päätti mennä eteenpäin elämässään. Jos koskaan kaipaat tukea positiiviseen ajatteluun, tai pikemminkin muistutusta siitä, että sinulla on jo kaikki hyvin, katso tämä video. Se on oikeasti todella hyvä!